Hae tästä blogista

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Novita Purosta pipo, kauluri ja tuplalapaset


Lanka: Novita puro

Puikot: 5

Menekki: Pipoon 80 g, kauluriin 115 g, lapasiin 110 g

PIPO: Aloitus 88 silmukkaa pyörönä. 12 kerrosta, neulo 1 kerros nurin. Nurjan kerroksen jälkeen 12 kerrosta oikein, taita ja yhdistä silmukat ja luodut silmukat, näin tulee taitettu reuna. Neulo sileää 36 kerrosta, laskien taitoksesta. Neulo 9 silmukka, kavenna 2 yhteen, toista. Kavennuksia tulee 8 joka kerrokselle. Tee kavennukset joka toinen kerros. Jatka kunnes silmukoita on 8, vedä lanka läpi, päättele.

Pipon tupsu piti tehdä eri langasta, On linie Taiga, kun Puro loppui kesken, mutta käyhän se sekin. Olisin halunnut tupsusta löysän, ei pyöreän, ei tullut ihan sellainen kun olisin halunnut, mutta kelvannee. 

KAULURI: Aloitus 80 silmukkaa, neulo 2 oikein 2 nurin. Neulo n. 20 cm. Neulo 18 silmukkaa *langankierto, 2 oikein, langankierto*. Neulo taas 18 silmukkaa toista *-*. Toista vielä 2 kertaa. Seuraavalla kerroksella langankierto neulotaan kiertäen, ei tule reikää, eikä kiristä. Joka toisen kerros siis lisäys, joka toinen neulotaan lisäys kiertäen.  Neulo n. 12 cm tai haluttu pituus, neulo muutamakerros vuorotellen oikea ja nurja kerros, näin tulee ”ainaoikeaa”. Käytetään niin että ”kulma” tulee eteen ja taakse, tai miten nyt sattuu päälle menemään.



LAPASET: Aloitus 36 silmukkaa 2 oikein, 2 nurin, 16 kerrosta. 3 kerrosta sileää. Peukalokiila 5+2. Kiilan jälkeen suoraa 20 kerrosta, sädekavennus. Peukalo 15 silmukkaa, 14 kerrosta. Kavennus joka puikon alussa.

Sisempi lapanen tehdään samoin, mutta varressa 14 kerrosta. Muista tehdä sisemmän lapasen peukalo ja päätellä langat ennen kun neulot kärjen, näin jää vain 1 lankapäättely näkyviin, sekin sisäpuolelle.

Lapasten raidoitus tuli vähän eriparia, mutta hullu ei huomaa, ja viisas ei virka mittään.

1 kommentti: